JYPin ja Jokereiden kuluvan kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen ei tarjonnut tällä kertaa maalijuhlaa kumpaankaan suuntaan. Edellisessä kohtaamisessa nähtiin jopa seitsemän maalia, mutta tänään voitto irtosi Jokereille avauserässä tehdyn maalin turvin. Tiukan kamppailun päätöslukemat olivat 0-1 (0-1,0-0,0-0). Ottelun ehdottomaksi sankariksi nousi vieraiden maalivahti Juuso Riksman, joka torjui koko ottelussa huikeat 51 torjuntaa. Viimeisessä erässä torjuntoja kertyi jopa 27.
Ottelun avauserässä nähtiin ratkaisumaali, kun ajassa 14:42 jyväskyläläisille tuttu pelaaja, Jokeri-puolustaja Marko Kauppinen pysäytti pelikellon maalin merkiksi. Kauppinen sai kiekon maalin takana ja kiersi oikealle B-pisteelle ja laukoi rannelaukauksen kohti Pekka Tuokkolan vartioimaa maalia. Vaarattoman näköisestä tilanteesta huolimatta Tuokkola ei pitänyt etukulmaa tiiviinä, vaan kiekko upposi kulmasta sisään vieden Jokerit 0-1 –johtoon. Maalin syöttäjäksi merkittiin Jani Rita.
Ensimmäinen erä päättyi ennen aikojaan, kun ajassa 15:23 peli pysäytettiin Jokereiden fanikatsomosta heitetyn savupommin takia. Jäähallin hälyttimet alkoivat soida ja tuomarit tekivät päätöksen aikaistaa erätaukoa. Joukkueet luistelivat pukukoppiin aikaistetun erätauon johdosta ja järjestysmiehet yhdessä poliisien ja palomiesten kanssa jäivät selvittelemään tilannetta. Ainakin yksi katsoja poistettiin katsomosta järjestysmiesten toimesta.
Savupommi päästi hurrikaanin irti
JYPin peli piristyi huomattavasti savupommiepisodin jälkeen ja aikaistetun erätauon jälkeen jäälle luistelikin täysin erilailla varustautunut hurrikaanilauma. JYP loi paljon vaarallisen näköisiä tilanteita, ja pääsi pelaamaan jopa 5-3 –ylivoimaa, mutta Jokereiden maalilla loistanut Juuso Riksman ei tällä kertaa antautunut. Jyväskyläläisten joulutauon jälkeen vaivannut maalinteon tuska ei tälläkään kertaa siis helpottanut. Jostain syystä tilanteita pystytään luomaan, mutta maaliin asti ei kiekkoa saada. Jokaisen maalin eteen joukkue tekee valtavasti töitä. Valmennusjohdon laskelmien mukaan todelliset maalipaikat olivat Jokereita vastaan 22-7.
JYPin päävalmentaja Risto Dufva ei kuitenkaan ollut maansa myynyt, vaan päinvastoin tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Lehdistötilaisuuteen tullessaan nähtiin myös se harvinaisuus, että Dufva jopa ääneen kehui illan tuomarityöskentelyä.
- Ensinnäkin onnittelut Jokereille voitosta. Harvoin, jos koskaan voi sanoa tappiopelin jälkeen olevansa tyytyväinen otteluun. Tällä kertaa kuitenkin voin sanoa, että me pelattiin erinomainen ottelu. Varsinkin sen savupommiepisodin jälkeen me oltiin se joukkue joka pelasi tänään ja törmättiin herra Riksmanin maagiseen otteluun tänään. Isolla työmäärällä ja loistavalla asenteella meidän jokainen kenttä pelasi ja pystyi luomaan maalipaikkoja vastustajan päähän. Siinä oli kaikki ne pelin elementit mitä pyydettiin, paitsi se maalinteko. Ylärimaa lähemmäs meitä ei tänään suotu, totesi JYPin päävalmentaja Risto Dufva.
- Me sovittiin että tällä viikolla me löydetään se kadoksissa oleva villakoiran ydin ja kyllähän tuo peli selvästi jo parani ja ollaan oikeassa suunnassa. Näissä tämän viikon kahdessa pelissä se jo onnistui, me löydettiin se pelin taso, jolla meidän pitää pelata. Nyt kun peli on löytynyt, ja jatketaan samalla tasolla niin kyllä niitä voittojakin alkaa irtoamaan. Nyt tauolla harjoitellaan edelleen ja lähdetään viimeiseen puristukseen puolustamaan sarjajohtoa, joka meillä edelleen on, Dufva päättää.
Tommi Meronen
Artikkeli löytyy täältä: www.jypliiga.fi
