Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Ennakkoäänestyksen alkuun on tänään enää kaksi viikkoa aikaa, enkä malta olla ottamatta kantaa Kauhajoen tapahtumien uutisointiin.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet yhä useamman poliitikon ottamaan kantaa muun muassa aselakiin, poliisin toimintaan Kauhajoen tragedian aikana ja luonnollisesti tärkeimpään kysymykseen, eli yksittäisten nuorten pahoinvointiin. Henkilökohtaisesti en usko että aselain muutos olisi vaikuttanut tämän yksittäistapauksen kulkuun, ja poliisin syyttäminen tässä tapauksessa on turhaa. Itse poliisin toiminnasta tehtyyn kanteluun ja siihen liittyvään tutkimukseen en ota kantaa. Sen tulokset ja johtopäätökset selviävät meille aikanaan.
Sen sijaan media ”mässäilee” tragedioilla. Jokelan tapauksen aikaan noin vuosi sitten keskusteltiin yleisesti median röyhkeästä asenteesta iskeä paikalle ja julkaista raakoja kuvia, jotka eivät millään tavalla kunnioittaneet uhrien muistoa eivätkä omaisten surua. Nyt kun samankaltainen tragedia toistui Kauhajoella, ei media ole muuttanut toimintatapojaan yhtään. Sama röyhkeä asioilla mässäily jatkuu jälleen. Tietysti lehti, jossa on väkivaltaa ja tunteiden koko kirjo, myy paremmin kuin ”normaalit” tarinat julkkisten eroista tai uusista suhteista.
Lasten ja nuorten kannalta on tärkeää, että erityisesti lapsia suojellaan tuolta mediatulvalta. Lapsi ei voi välttyä näkemästä ja kuulemasta asioita, jotka ahdistavat. Kauhajoki-uutisointi lisää pelkoa ja epävarmuutta lapsissa, jotka eivät luonnollisestikaan voi ymmärtää täysin tapahtunutta. Tärkeintä ei ole niinkään kertoa lapselle mitä on tapahtunut, vaan nimenomaan suojella lasta näkemästä asioita, joita lapsi ei vielä pysty käsittelemään. Pienten lasten kohdalla ohje taitaa yleisestikin olla se, että puhutaan jos lapsi ottaa asian itse puheeksi. Turha hysteria ja pelottelu kuitenkin vain lisäävät epävarmuutta. Aikuisten on oltava aikuisia ja turvallisia lasten rinnalla.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on ennaltaehkäistävissä varhaisilla panostuksilla, eli ennaltaehkäisevällä työllä. Koulukuraattoreiden – ja psykologien sekä terveydenhoitajien määrää kouluissa on ehdottomasti lisättävä! Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus keskustella mieltään painavista asioista turvallisen aikuisen kanssa myöskin pelkäämättä leimautumista. Yleistä ilmapiiriä tulee parantaa koulumaailmassa, eikä siihen auta myöskään ylisuuret luokkakoot. Luokkien kokoja tulee pienentää, jotta oppilaiden yksilöllinen oppiminen ja tarpeet tulisivat paremmin huomioon otetuiksi. Yhdessä me voimme näihin asioihin vaikuttaa!

Paljon oikeaa asiaa!!! Harmi vaan et asun väärällä paikkakunnalla… Tuosta nuorten pahoinvoinnista pitää sen verran vielä ääneen ihmetellä… Viime yönä oltiin puol kuuden aikaan Veturissa keikalta tulossa. Siinä ulkona oli kaksi 12-vuotiasta poikaa, sitten yritettiin tentata et mitä ne tähän aikaan täällä tekee ja missä vanhemmat ovat. Sanoivat että kotona nukkumassa. Mutta millaiset vanhemmat päästävät tuon ikäiset kaupunkiin siihen aikaan, vai onko asiassa se varjopuoli. Olihan se pakko tehdä niistä ilmoitus, tuntui vaan itsessään aika pahlta katsella, heitä humalaisten joukossa. Maailmaa pitäisi oikeasti parantaa tai ainakin sitä nuorten pahoinvointia tutkia enemmän, et mistä kaikki saa alkunsa kotioloissa tai muualla.
Comment kirjoittanut Elina T. — 05.10.2008 @ 20:21 |