Merosen blogi

21.04.2008

Jyväskylän jäähallista Synergia-areena

Jyväskylän uudistuva jäähalli kasvaa entistäkin sähköisempiä tunnelmia tarjoavaksi Synergia-areenaksi.

Halli uudistaa ilmeensä kesän aikana tehtävässä peruskorjauksessa, joka antaa lisää tilaa mm. käytävien levittämiseen. Uusintalistalla ovat myös julkisivu, aitiot, ravintolat, av-palvelut ja valaistus.

Synergia-areenaksi muuttuminen on merkki JYPin ja Jyväskylän Energia -yhtiöiden solmimasta viisivuotisesta yhteistyösopimuksesta. Synergia-teema sopii mainiosti molemmille osapuolille: Jyväskylän Energia -yhtiöt toimii jyväskyläläisten omistamana, koko Keski-Suomen energiayhtiönä, jonka tuottaman energian alkuperä on maakunnan ihmisten työssä ja polttoaineissa. Synergia maakunnan eri osien välillä on tärkeä tekijä niin energian tuotannon kuin maakunnan muunkin hyvinvoinnin kannalta. JYP haluaa vakiinnuttaa roolinsa myös Uuden Jyväskylän ja koko maakunnan lippulaivaseurana. Tämän lisäksi JYP on mukana keskisuomalaisen jääkiekon juniorityön kehittämisessä.

- Arvostamme suunnattomasti sitä, että saamme maakunnallisesti vahvan yhtiön, Jyväskylän Energian, edelleen ja entistä näkyvämmin tukemaan yhteistä asiaa. Se on arvostuksen osoitus koko sille tapahtumamaailmalle, joka areenalla saa näyttämönsä – liigapeleille, muille jäätapahtumille ja konserteille. Nimikointi nostaa areenan arvoa, markkinointijohtaja Kari Tyni JYPistä toteaa.

- Meidän tavoitteemme on olla koko maakunnan joukkue. Keski-Suomessa on selkeä kiekkobuumi menossa – ja synergiahenki vain vauhdittaa kehitystä. Nyt keskisuomalaisille pelaajille on tie avoinna kotimaakunnassa JYPin ja yhteistyöseurojen kautta aina F-junioreista vaikka NHL-jäille. Se on synergiaa, jos mikä, Tyni kuvaa.

Yhteistyösopimuksen mukaisesti Jyväskylän Energia -yhtiöt osallistuvat areenan sähköisen ilmeen luomiseen sekä loppukäyttäjän viihtymiseen vaikuttavien uudistusten toteuttamiseen. Synergia-logon voi vastaisuudessa nähdä Synergia-areenan materiaaleissa aina toimitsijoiden asuista, pääsylippuihin ja vaikkapa kahvimukeihin.

- Synergia-areena tarjoaa tuotteidemme parissa – jään ja valon keskellä – suuria tunteita ja energistä tunnelmaa, arvioi Jyväskylän Energian markkinointipäällikkö Risto Pernu.

Synergia-areenaksi muuttuvassa jäähallissa kävi syksyn ja kevään runkosarjan liigapeleissä 113 000 katsojaa. Määrässä on kasvua edelliskauteen 20 000 henkilöä.

Remontin kustannusarvio on 4,3 miljoonaa euroa. Rakennuttajana toimii Jyväskylän kaupungin, Jykes Kiinteistöt Oy:n ja JYP Jyväskylä Oy:n yhteinen halliyhtiö, Jyväskylän Jäähalli Oy.

Lähde: www.jypliiga.fi

Ei kommentteja vielä »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti

Bloggaa WordPress.comissa.