Merosen blogi

Jyrki Välivaara JYP-puolustukseen | huh 21st 2008

JYP vahvistaa rivejään kokeneella paluumuuttajalla, puolustaja Jyrki Välivaaralla. 31-vuotias Välivaara ja JYP ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. Välivaara palaa Jyväskylään seitsemän vuoden tauon jälkeen. Hän pelasi kaksi kautta Tapparassa ja viimeiset viisi vuotta Ruotsissa Linköpingissä ja Malmö IF Redhawksissa.

- Olo on innokas ja odottava. Näin hyvää tunnetta ei ole ollut vähään aikaan aloitettaessa kesätreeniä, sillä nyt palaan kotikaupunkiin ja kotiseuraan. Odotan innokkaana kesäharjoittelua joukkueen kanssa, sillä viimeiset viisi kesää olen harjoitellut ruotsalaiseen tyyliin itsekseni, kertoo Jyrki Välivaara.

Välivaara arvioi, että seitsemän vuotta muualla ovat kehittäneet ennen kaikkea hänen yleisnäkemystään pelistä.
- Tapparassa jo pääsin näkemään, mitä vaatii menestyvässä joukkueessa pelaaminen. Ruotsin-vuodet taas ovat opettaneet tärkeitä asioita ruotsalaisesta jääkiekosta.

Välivaara on luottavainen JYPin mahdollisuuksiin ensi kaudella.
- Viides sija runkosarjassa on hyvä pohja, ja joukkueemme on ensi kaudella yhtä playoffs-kokemusta kokeneempi, sanoo Välivaara.

Päävalmentaja Risto Dufvan mukaan JYP-taustaisen pelaajan paluu kotiseuraan on arvokas asia ja vahvistaa joukkueen keskisuomalaista perusilmettä.
- Halusimme Jyrki Välivaaran meille kuitenkin ennen kaikkea pelillisten taitojensa vuoksi. Hän on oivaltava pelaaja, joka pystyy juonikkaisiin kiekollisiin ratkaisuihin ja tuo siten takalinjoillemme yllätyksellisyyttä.

JYPillä on nyt 30 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Joukkue aloittaa yhteisharjoittelun tänään 21.4.

Lähde: www.jypliiga.fi


Ei kommentteja toistaiseksi. »

Sanoitko jotain?Kommentit RSS-virtana Paluuviiteosoite

Tietoja kirjoittajasta

Olen 27-vuotias nuori mies Keski-Suomen sydämestä, Laukaan Lievestuoreelta. Perheeseeni kuuluu vaimo Maaret, 27. Kirjoittelen mitä milloinkin mieleeni tulee, vaikka pääasiassa artikkelini ovat tähän mennessä koskeneet jääkiekkoa. Työkseni toimin Suomen Jääkiekkoliiton Mestiksen tiedottajana sekä opiskelen journalistiikkaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Etsi

Selailu.

Aiheet:

Linkit:

Arkisto:

Syötteet