Merosen blogi

10 000 käyntiä ylittyi

Blogini kävijämäärät ovat tasaisessa nousussa koko ajan. Eiliseen mennessä blogissani oli käyntejä keskimäärin 204 päivässä. Viimeisen kahden viikon aikana kävijämäärät ovat olleet huomattavasti suuremmat, ja keskiarvo on tasaisessa nousussa.

Perustin blogin 16.1.2008, eli 10 000 käynnin raja ylittyi vain 49 päivässä. :) Paras päivä tähän mennessä on maanantai 18.2., jolloin käyntejä oli 767.


Maailman paras rallipätkä poistui ralleista

maa 05
Kommentoi

Maailman parhaan MM-rallin, Neste Oil Rallyn legendaarisin rallipätkä, Ouninpohjan erikoiskoe on poistettu rallireitiltä. Monta kertaa maailman vaativammaksi äänestetty rallipätkä on ollut joka vuosi hurja yleisömagneetti, sillä mm. pätkälle kuuluvaan Kakariston risteykseen on vuosittain kerääntynyt kymmeniä tuhansia rallifaneja.

Tämänvuotisessa rallissa on viisi uutta rallipätkää, mm. Kakariston erikoiskoe. Pitänee käydä katsomassa tämä uusi pätkä.

Rallin erikoiskoeaikataulu löytyy täältä. (pdf-tiedosto)


Eduskuntavaalit siirtyvät huhtikuulle

maa 05
Kommentoi

Vaalijärjestelmän uudistamista pohtiva toimikunta pääsi tiistaina yksimielisyyteen siitä, että eduskuntavaalien ajankohtaa siirretään maaliskuulta huhtikuun kolmanteen viikonloppuun.

Uudistus tulee voimaan 2011 vaaleissa.

“Olemme saaneet eduskunnalta lausunnon ja eduskuntaryhmien kannanotot ja ne olivat hyvin myönteisiä”, toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti kertoo.

 

Pientä arvostelua on herättänyt, että vaalivuonna hallituksen muodostamisen siirtyminen siirtää budjettikehyspäätöksiä pitkälle kesään.

Ongelma ei ollut ylivoimainen, joten Lauri Tarastin mukaan vaalien siirtämisen osalta hallitusohjelma tulee toteutumaan.

Eduskuntavaalien uudistamista toimikunta jatkaa sen mallin mukaan, että koko Suomi on yhtä ja samaa vaalialuetta. Vaihtoehtoisista vaalialuejaoista on nyt luovuttu.

Vaalit käydään edelleen nykyisellä 15 vaalipiirin aluejaolla, mutta kansanedustajapaikat lasketaan vaalialueella, eli tässä tapauksessa koko maassa annettujen äänien perusteella.

 

Uudistustoimikunta antoi oikeusministeriölle tehtäväksi vääntää rautalangasta neljä vaihtoehtoista mallia edustajapaikkojen jakamiseksi oikeudenmukaisesti vaalipiireittäin.

“Ne eivät kylläkään eroa toisistaan hyvin paljon, mutta haluttiin katsoa mikä niistä on suhteessa toisiin parempi”, Tarasti sanoo.

Toimikunta on pohtinut 3,5–4,0 prosentin valtakunnallisen äänikynnyksen asettamista. Jos puolue ei ylitä äänikynnystä, se ei saa parlamenttiin yhtään edustajaa.

Tämä on huolettanut Rkp:tä ja muita pienpuolueita. Jos äänikynnys olisi 4,0 prosenttia, puolueen pitäisi saada noin 120 000 ääntä yltääkseen eduskuntaan. Perussuomalaiset sai viime kevään vaaleissa 112 000 ääntä, Rkp 126 000 ääntä ja Kristillisdemokraatit 134 000 ääntä.

Lähde: Helsingin sanomat


Tietoja kirjoittajasta

Olen 27-vuotias nuori mies Keski-Suomen sydämestä, Laukaan Lievestuoreelta. Perheeseeni kuuluu vaimo Maaret, 27. Kirjoittelen mitä milloinkin mieleeni tulee, vaikka pääasiassa artikkelini ovat tähän mennessä koskeneet jääkiekkoa. Työkseni toimin Suomen Jääkiekkoliiton Mestiksen tiedottajana sekä opiskelen journalistiikkaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Etsi

Selailu.

Aiheet:

Linkit:

Arkisto:

Syötteet