Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU langetti Kaisa Varikselle yksimielisesti elinikäisen kilpailukiellon. IBU:n hallitus päätti asiasta maanantai-iltana MM-kisojen yhteydessä Ruotsin Östersundissa.
Varis kärysi tammikuun alussa toistamiseen veridopingista. Ensimmäinen käry tuli MM-hiihdoissa 2003, jolloin Varis kilpaili kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n alaisuudessa.
Puolitoista tuntia kestäneen kokouksen jälkeen IBU:n hallitus päätti 32-vuotiaan Variksen kilpailukiellosta. IBU:n sääntöjen mukaan ensimmäisestä kärystä seuraa kahden vuoden kilpailukielto, minkä arveltiin voivan tarjota Varikselle porsaanreiän kaksivuotiseen kilpailukieltoon.
Variksen ensimmäinen epo-käry tuli maastohiihtäjänä, ei ampumahiihtäjänä. IBU:n hallitus perusteli ratkaisuaan siten, että sen sääntöjen mukaan toisesta kärystä seuraa elinikäinen kilpailukielto. Tässä sääntökohdassa ei vaadita, että molempien käryjen olisi tultava IBU:n alaisuudessa.
”Hallituksessa oli täysi yksimielisyys. Sekä meidän (IBU:n) että Wadan sääntöjen mukaan tämä oli toinen dopingrikkomus, riippumatta siitä, että käryt tapahtuivat eri lajeissa”, IBU:n puheenjohtaja
Anders Besseberg sanoi Norjan uutistoimistolle NTB:lle. Varis voi vieläpyrkiä kumoamaan tuomionsa IBU:n oman vetoomusprosessin ja sen jälkeen urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:in kautta. Kansallisella tasolla Variksen tapaus käsitellään aikaisintaan ensi viikon maanantaina, jolloin on Suomen Ampumahiihtoliiton hallituksen kokous.
”Silloin liitto ottaa asiaan aikaisintaan virallisen kannan. Saa nähdä, onko asia silloin listalla”, Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Janne Hakala sanoi.
Viime viikolla Hakala arvioi, että liiton korvausvaatimukset Varista kohtaan liikkuvat noin 100 000 eurossa. Maanantaina Hakala oli varovaisempi summien suhteen.
”Tämä on sovitaan kahdenvälisesti, ei tässä ole mitään maksuautomaattia”, Hakala painotti.
Varis antoi toiseen käryyn johtaneen dopingnäytteen 6. tammikuuta Saksan Oberhofissa. Varis oli 20:s, mutta joutui silti dopingtestiin, koska hän oli IBU:n erikoistarkkailussa.
Aivan kuten ensimmäisessä käryssään vuonna 2003 Varis ilmoitti positiivisen testituloksen paljastuttua lyhyellä tiedotteella olevansa syytön ja katosi sen jälkeen kuin maan nielemänä. IBU:n kuulemistilaisuudenkin viime viikon lopulla Varis hoiti kirjallisesti.
Lähde: Helsingin sanomat
